sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

-Lauantaina päivällä Akiballe shoppailemaan ja illalla Mogralle, fiilis ei ollut ihan paras, kun junamatkalla onnistuin droppaamaan kameralasit...

Klubilla ei ollut ihan niin kovan oloinen meno, kuin viime kerralla, tosin musiikki oli reilusti parempaa nyt. Viinapulloja ei näkynyt, mutta silti ulkomaalaisille tarjottiin useampikin drinkki, parilta tyypiltä sujui englantikin varsin kiitettävästi, joka ei täälläpäin ihan tavallista ole. Erään tyypin kanssa tuli chattailtua kännykän muistion avulla, kun metelissä ei oikein puhe luonnistunut. Naisseuraa täältä on turha hakea, asiakaskunta koostuu pääasiassa nörteistä, joista jokunen oli saanut houkuteltua tyttöystävänsä mukaan.

-Aamulla klubilta poistuessa näkyi jossain liikkeessä olevan useampi ghettoblasteri.






-Sunnuntaina herättyä seikkailin löytötavaratoimistoon Chiballe, sen junan pääteasemalle, johon olin lasit pudottanut, matka sinne kesti yli tunnin.. Toimistossa ei, yllättäen, puhuttu sanaakaan englantia, käsittämätöntä, ettei poliisikaan puhu edes auttavasti ala-aste tason englantia..! Porukka tajusi sentään, että kyse on aurinkolaseista, niitä ei kuitenkaan löytynyt, joten takaisin tyhjin käsin.

Paluumatkan jälkeen samantien Kotokon konserttiin, paikka oli yllättävän pieni järjestääkseen näinkin tunnetun artistin keikan. Äänenvoimakkuus oli säädetty kohdilleen, joten kuuntelu oli miellyttävää, toisaalta pettymyksen tuotti se, että kaikki biisit olivat akustisia... Olisi kai pitänyt lukea tarkemmin infoa keikasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti