tiistai 15. toukokuuta 2012

Reissu on yli puolenvälin, sitä on vaikea käsittää, onneksi on vielä lähes puoli reissua jäljellä. En muuten ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät esim. viikon ulkomaan matkoja, joku tylsä Euroopan kaupunki tietysti erikseen, mutta jos lähtee kauemmas, kannattaisi varata aikaa tai unohtaa koko reissu. Viikossa tulee vain vihaiseksi, olet kotona, ennenkuin tajuat edes olleesi reissussa. Usein saa lukea eri foorumeilta matkasuunnitelmia esim. 10 päivän reissusta, jossa ollaan joka päivä eri kaupungissa eri nähtävyyden kimpussa. Ehkä näille ihmisille onkin tärkeintä vain päästä sanomaan, että on nähnyt sen ja sen nähtävyyden, itse matka lienee heille vain välttämätön paha.

Reissussa 1 parhaita asioita on tuntea edes hetken elävänsä vieraassa maassa, ei vain käydä nukkumassa yö kalliissa hotellissa ja kiirehtiä kohti seuraavaa nähtävyyttä. Ruoan ostaminen paikallisesta marketista on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa, kun napata pari valokuvaa jossain turistirysässä. Tietokoneella istuminenkin on välillä ok ja kiintoisien paikkojen koluaminen uudestaan, ei tarvitse veren maku suussa nähdä kokoajan uutta, kiireettömyys ja suunnittelemattomuus on parhautta. Näille mietteille tuskin moni matkaaja antaa painoarvoa, vaikka ehkä kannattaisi...

Omia "ohjeitani" noudattaen heräsin puolenpäivän jälkeen ja lähdin ostelemaan figuureja ja retro kamaa, ulkona satoi hieman, muttei häiritsevästi. Kuvasta voi huomata sateenvarjojen käytön, maisemassahan ei mitään uutta ole.








Shoppailuni keskittyi tänään lähinnä kahteen kauppaan, Super Perunassa, viihdyin aika tovin tutkaillessani Euroopassa tuntemattomia Super Famicom pelejä. Kutkuttavaa olisi myös hommata joku vähän eksoottisempi konsoli, kuten Virtual Boy, Neo Geo tai PC engine. Tällä kertaa mukaan tarttui pari Super Famicom peliä. Super Perunasta siirryin Mandrakeen tekemään figuuri ostoksia, kaupassa on 8 kerrosta, mutta figuurit löytyvät ylimmästä, muista kerroksista löytyy esim sarjakuvia, dvd:itä, pienoismalleja... Mandrakesta mukaani lähti 3 figuuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti